Jesúsin tarina

Eräänä paahtavan kuumana helmikuun päivänä kipuan yhdessä Cuna Nazarethin lastentarhanopettaja Livian kanssa pitkin Chorrillosin kaupunginosan laitamilla kohoavia hiekkarinteitä. Olemme matkalla vierailulle yhden päiväkodista lapselleen paikkaa hakevan perheen kotiin, koska Cuna Nazarethin sosiaalityöntekijä Carmen ei kiireiltään ehdi käymään kaikkien perheiden luona. Perille saapuaksemme olemme ensin matkustaneet pikkubussilla, sitten mototaksilla ja lopulta kavunneet jyrkät portaat hiekkarinteen huipulle, jossa portaiden päätyttyä matkamme jatkuu hiekassa tarpoen. Matkalla ohitamme yleisen käymälän, jonka sivustalla naiset hoitavat pesutoimenpiteitään yhteisessä käytössä olevissa altaissa. Läsnäolomme kiinnittää naisten huomion ja meitä lähestyy vanhempi, jo huonosti liikkuva rouva kysyen millä asialla liikumme. Kun kerromme olevamme Fundación Cuna Nazarethista ja matkalla kotikäynnille, naisen ilme kirkastuu. Hän kertoo kuulleensa päiväkodista hyviä asioita ja kertoo, että hänellä on 4-vuotias lapsenlapsi, joka kaipaisi hoitopaikkaa. Livia kehottaa naista saapumaan sosiaalityöntekijän vastaanotolle, jotta perheen tilanne voitaisiin kartoittaa. Nainen esittelee itsensä Mercedesiksi, kiittää tiedoista ja lupaa tulla mahdollisimman pian sosiaalityöntekijää tapaamaan.

Viikkoa myöhemmin Mercedes istuu sosiaalityöntekijä Carmenin vastaanotolla. Päivä on taas tukahduttavan kuuma, mutta nainen on siitä huolimatta taittanut pitkän matkan rinteiltä päiväkodille sosiaalityöntekijää tapaamaan. Vastaanotolla Mercedes kertoo, että hän on yhdessä miehensä kanssa vastuussa tyttärensä 16-vuotiaasta tyttärestä sekä 4-vuotiaasta pojasta, eikä hänellä ole paikkaa, johon lapsi viedä työpäiviensä ajaksi. Perheen toimeentulo on niukka, Mercedes myy työkseen kesäisin rannalla makeisia, keksejä ja virvokkeita, kun taas hänen puolisonsa työskentelee parkkipaikan vartijana. Työskentely on naiselle raskasta, sillä aivohalvauksen jäljiltä toinen puoli hänen vartalostaan on voimaton. Kotityöt tekee 16-vuotias tyttärentytär Katy, sillä Mercedesin sormet eivät enää taivu kunnolla. Carmen tarttuu Mercedesiä käsistä ja näyttää, miten niveliä voi verrytellä. Nainen kertoo, että hänellä on kyllä lähete fysioterapiaankin, mutta ei töiltään ole sinne ehtinyt. Carmen kannustaa painokkaasti naista hakeutumaan hoidon piiriin.

Mercedes kertoo, ettei hänen tyttärensä ole koskaan ottanut lapsistaan vastuuta. Hän on synnyttänyt kaikkiaan 12 lasta, joista 16-vuotias Katy on vanhin, kun taas 4-vuotias Jesús toiseksi nuorin. Lasten äiti kärsii Mercedesin kertoman mukaan vaikeasta huumeongelmasta. Carmenin kysyessä muista lapsenlapsista nainen kertoo, ettei tiedä heidän kohtaloistaan, sillä hänen tyttärensä on myynyt lapset jo pian syntymän jälkeen. Kahden lapsista hän on kuullut päätyneen adoptioon Yhdysvaltoihin, muista hänellä ei ole tietoa. 4-vuotias tyttärenpoika Jesús on naisen silmäterä, jonka hyvinvoinnista hän kokee vastuuta. Mercedes kertoo huolestuneena, ettei hänellä ehkä ole varaa maksaa 4 solen päivämaksua, eikä lapsella ole oikein kouluun sopivia vaatteitakaan. Carmen rauhoittelee naista ja kertoo, että maksuista voidaan aina neuvotella ja tarvittaessa perhe voi saada vaatteita lahjoituksena päiväkodilta, Emmauksen Cuna Nazarethille lähettämistä vaatteista. Carmen luottaa Mercedesin tarinaan ja hyväksyy lapsen päiväkotiin ilman sisäänottoprosessiin kuuluvaa kotikäyntiä. Jesús voi aloittaa päiväkodissa jo seuraavana päivänä, kotikäynti sen sijaan jää odottamaan myöhempään hetkeen.

Seuraavana päivänä Jesús tulee ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Uusi ympäristö ja päiväkodin pihalla juoksevat ja mekastavat toiset lapset jännittävät poikaa, joten ulkoiluaikana hän istuu mielellään seinänvierustalla. Pojan ensimmäiset päivät päiväkodissa kuluvatkin päiväkodin rytmiin ja toisiin lapsiin totutellessa. Pian hän kuitenkin ottaa jo rohkeammin kontaktia toisiin lapsiin ja rohkaistuu pelaamaan poikien kanssa jalkapalloa ja nousemaan kiipeilytelineisiin. Välillä poikien kanssa leikkiessään Jesús ottaa kovemman pojan roolin ja tekee pieniä kepposia toisille lapsille. Ruoka maistuu Jesúsille hyvin, mutta päiväuniaikaan nukahtaminen tuottaa ensimmäisinä päivinä vaikeuksia. Hän opettelee saksien käyttöä, värittää väritystehtäviä ja askartelee, mutta ehdottomasti mieluisin aktiviteetti pojalle on monien muiden lasten tapaan muovailuvahasta muotoileminen. Syksyn ja talven aikana Jesús tulee yhä rohkeammaksi ja pian hän on jo päiväkodin lasten keskuudessa pidetty kaveri. Oppitunneilla Jesús kuuntelee kiinnostuneesti opettajaa ja osallistuu innokkaasti tehtäviin. Hän opettelee englantia perjantai-iltapäivisin englanninkielen opettajan johdolla ja osallistuu mielellään tanssitunneille. Hän esiintyy myös Cuna Nazarethin yhteisessä juhlassa ollen mukana tanssiesityksessä.

Nyt viimeisellä työviikollani teimme sosiaalityöntekijä Carmenin kanssa vierailun Jesúsin kotiin. Vaikka maisema on sama kuin vieraillessamme perheen naapurustossa helmikuussa, olosuhteet ovat ratkaisevasti erilaiset. Helmikuun helteissä hiekkarinteet kylpivät paahtavan kuumassa auringossa, nyt heinäkuussa näillä samoilla rinteillä meidät ympäröi luihin ja ytimiin käyvä kosteus. Liman talvinen sää piti siis huolen siitä, että tällä kertaa ei aurinko porottanut niskaamme kivutessamme pitkin jyrkkiä portaita ja hiekkapolkuja, mutta sen sijaan raahasimme mukanamme säkillistä Carmenin valitsemia lahjoitusvaatteita: lampaankarvavuorinen takki, villapaitoja, villasukkia ja lisäksi pari paksua vilttiä. Saapuessamme perheen kotiin käy selväksi, että Emmauksen lahjoitusvaatteet tulevat tarpeeseen, sillä kodin rakenteet eivät pidä talven kylmyyttä loitolla. Jesús asuu yhdessä isovanhempiensa, vanhemman siskonsa sekä tätinsä ja serkkunsa kanssa kaksi huonetta käsittävässä talossa, jossa on maalattia, ohuesta lastulevystä rakennetut seinät sekä aaltopellistä tehty katto. Kosteus saa aikaan sen, ettei maalattia ole koskaan täysin kuiva, vaan hohkaa kosteutta kodin tiloihin.

Kotikäynnillä tapasimme Mercedesin, hänen toisen tyttärensä Rosan sekä Jesúsin, joka ei tuona päivänä ollut tullut päiväkotiin. Naiset ilahtuvat suuresti tuomisistamme. Rosa auttaa äitinsä ylle lampaankarvatakin, joka onkin juuri sopivan kokoinen. Mercedes kertoo Jesúsin äidin palanneen jälleen Chorrillosiin ja että poika on nyt viettänyt enemmän aikaa äitinsä kanssa. Mercedes ei oikein tiedä mitä asiasta ajatella, toisaalta hän on iloinen siitä, että hänen tyttärensä tuntuu ottavan pojasta vastuuta, toisaalta hän on pelkää tämän taas katoavan omille teilleen. Mercedes kokee kuitenkin olevansa päävastuussa Jesúsista, onhan hän virallisestikin pojan huoltaja. Kerron naisille, että olen vapaaehtoisjaksoni aikana kirjoittanut tekstejä Cuna Nazarethin suomalaisille kummeille ja että kysyn nyt lupaa kirjoittaa teksti Jesúsista. Kerron, ettei lapsilla ole Suomessa omia henkilökohtaisia kummeja eikä kummeilla pitkien matkojen ja taloudellisten syiden vuoksi ole välttämättä mahdollisuutta vierailla päiväkodeissa, mutta he auttavat lapsia välillisesti tukemalla päiväkodin toimintaa. Naiset kokevat kummiasian tärkeäksi ja Mercedes antaa mielellään luvan tekstin kirjoittamiselle ja valokuvien ottamiselle.

Jesúsin Cuna Nazarethissa viettämien kuukausien aikana pojasta on tullut reipas 5-vuotias, joka on sopeutunut hyvin päiväkodin arkeen. Jesús kertoo käyvänsä mielellään päiväkodissa, sillä siellä hänellä on kavereita, joiden kanssa leikkiä ja lisäksi siellä oppii paljon uusia asioita. Jesús kertoo oppineensa mm. englantia perjantai-iltapäivien uuden englannin opettajan johdolla ja osaakin sanoa jo hello, what´s your name, yellow, blue, ja red. Myös isoäiti Mercedes ja täti Rosa ovat tyytyväisiä pojassa tapahtuneeseen kehitykseen ja kertovat, että Jesús on päiväkodissa tullut paljon reippaammaksi ja puheliaammaksi. Tämä onkin helppo uskoa, sillä Jesús tulee aamulla mielellään päiväkotiin ja iltapäivällä hän kertoo iloisesti päivän tapahtumat isosiskolleen tämän hakiessa häntä tarhasta.

Työskentelen nyt Cuna Nazarethissa viimeistä viikkoa ja pian jätän haikein mielin hyvästit Jesúsille ja päiväkodin muille lapsille. Cuna Nazarethissa viettämäni puoli vuotta on kulunut nopeasti, ja tänä aikana olen saanut olla mukana monenlaisessa päiväkodin toiminnassa. Jesúsin tarina on vain yksi monista, Cuna Nazarethissa niitä on yhtä monta kuin lapsiakin. Samoin sosiaalityöntekijä on vain yksi monista päiväkodissa lasten hyvinvoinnin eteen työskentelevistä ihmisistä, sillä päiväkodin työntekijät ovat kaikki osaltaan vahvasti sitoutuneita tehtäväänsä huolehtia lasten hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Alle kouluikäisten lasten elämässä jokainen päivä turvallisissa, virikkeellisissä olosuhteissa on tärkeä. Cuna Nazarethin lapsille tarjoama päivähoito on suora apu ja korvaamaton tuki köyhille perheille. Suomalaiset kummit ovat mukana turvaamassa, että tämä toiminta voi jatkua tulevaisuudessakin.

Kiitän Pääskyjä, Cuna Nazarethia ja KEPA:sta saamastani mahdollisuudesta työskennellä vapaaehtoisena näiden kuuden kuukauden ajan. Lisäksi kiitän omalta osaltani kaikkia Cuna Nazarethin suomalaisia kummeja, jotka kantavat vastuuta päiväkodin lapsista. Päiväkodeille lahjoittamanne tuki on suuresti arvostettua ja voin vakuuttaa, että se menee oikeaan kohteeseen!

Muutamia ajatuksia köyhyydestä ja lastensuojelusta

- Onko Suomessa köyhiä? Tähän kysymykseen olen näiden muutaman kuukauden aikana törmännyt jo useampaankin kertaan. Asiaa tiedustelevat niin päiväkodin muut työntekijät kuin asiakasäiditkin. Viime kuukausina mieleeni ovatkin pitkästä aikaa palautuneet sosiaalipolitiikan laitoksen opit erilaisista köyhyyden käsitteistä, joita muistan perusopintojen aikana tankanneeni muistiin. On absoluuttista ja relatiivista köyhyyttä, subjektiivista ja objektiivista. Suomessakin siihen köyhyyteen törmää tuon tuosta perussosiaalityössä, mutta kuinka selittää suomalaista köyhyyttä esimerkiksi perulaiselle kahden yliopistotutkinnon omaavalle kollegalle, joka itsekin elää suomalaisittain katsottuna köyhyysrajan tuolla puolen? Ja miten selittää, että meillä Suomessakin on paljon tarvetta lastensuojelulle, vaikka meillä ei samanlaista köyhyyttä olekaan? Ja että meillä ei kuitenkaan tästä huolimatta ole päiväkodeissa omia sosiaalityöntekijöitä valitsemaan lapsia niihin sisään. Meillä kun päivähoitoon pääsevät kaikki hoitopaikkaa tarvitsevat lapset.

Kysymykseen törmätessäni olen ottanut vakiovastauksekseni todeta, että kyllä, meillä Suomessakin on köyhyyttä, se vain on kovin erilaista kuin täällä Perussa. Yleensä kerron, että meillä Suomessa köyhät ovat köyhiä verrattuna rikkaimpiin suomalaisiin, mutta meillä yhteiskunta huolehtii siitä, että ihmiset eivät vajoa absoluuttiseen köyhyyteen. Kerron, että meillä kaikilla suomalaisilla on asunto tai ainakin katto pään päällä. Ja jos nyt ei ihan kaikilla, niin tällöin kyse on usein köyhyyden ohella muidenkin ongelmien kasaantumisesta. Asumiskeskustelua jatketaan tavallisesti vertailemalla asumuksia: löytyykö WC, onko suihku, paleleeko sisällä. Tämä konkreettinen asumismukavuuden vertailu antaa perulaiselle melko hyvää kuvaa siitä, mitä on olla köyhä Suomessa. Kotikäynti köyhän perulaisperheen asumukseen tuo vastaavasti suomalaiselle käsityksen täkäläisestä köyhyydestä. Vaikka valtaosa perulaisista asuukin kodeissa, joissa materiaaliset puitteet jättävät paljon toivomisen varaa, perulainen köyhyys on kuitenkin paljon muutakin kuin asumisviihtyvyyden puutteita. Se on puutteita ravinnossa, terveydenhuollossa, koulutuksessa ja turvallisuudessa.

Cuna Nazarethin päiväkotien lapset tulevat kaikki kodeista, joissa eletään sosiaalipoliittisin termein äärimmäisessä köyhyydessä. Köyhyys on kaikissa perheissä jo ylisukupolvista, köyhäksi siis kirjaimellisesti synnytään. Kotitaloudet ovat tiiviitä ja niissä asuu tavallisesti ainakin kolme sukupolvea. Suurin osa vanhemmista elättää perheensä minimipalkalla. Palkan eteen on tehtävä pitkiä päiviä, eikä käsitystä vapaapäivistä aina tunneta. Lapsille tämä tarkoittaa pitkiä päiviä muiden kuin omien vanhempiensa hoidossa, pahimmillaan jopa pitkiä aikoja yksin kotona. Aikuisen vajavaisesti valvovan silmän alla tai yksin kotona päivänsä viettävälle lapselle koti on täynnä vaaranpaikkoja. Esimerkiksi sähköt on koteihin vedetty usein omin luvin ja viritysratkaisut näyttävät kaikkea muuta kuin turvallisilta. Välittömän fyysisen vaaran ohella voi tietenkin vain ajatella, minkälaista turvattomuutta puutteellinen hoiva lapsissa aiheuttaa. Monet lasten vanhemmista työskentelevät auringonnoususta auringonlaskuun, kuutena päivänä viikossa. Usealla lapsella onkin yhteistä hereillä oloaikaa vanhempiensa kanssa vain vähän.

Oman haasteensa perulaiseen sosiaalityöhön tuo kiinteästi latinokulttuuriin kuuluva machismi, joka määrittelee naisen ja miehen roolit perheessä ja korostaa naisten riippuvuutta puolisostaan. Useat äideistä elävät parisuhteissa, joissa mies on väkivaltainen ja alistaa niin henkisesti kuin fyysisestikin vaimoaan. Erityisesti taloudellinen riippuvaisuus miehestä tekee naisille suhteesta lähtemisen vaikeaksi. Monet lapset elävätkin perheissä, joissa väkivalta on osa perheen arkea. Myös lapsiin kohdistuva väkivalta on yleistä ja kasvatusmenetelmänä hiljaisesti hyväksyttyä, vaikka se onkin lain mukaan kiellettyä. Vapaaehtoisjaksoni aika olen tehnyt pieniä arvioita lasten perhetilanteista haastattelemalla 4-5-vuotiaita lapsia nk. nallekortteja hyödyntäen. Haastatteluitteni ideana on ollut, että tunnekorttien avulla lapsilla on mahdollisuus tuoda esiin ajatuksiaan perheenjäsenistään sekä tuntemuksiaan erilaisiin tilanteisiin liittyen. Tähän mennessä haastattelemistani lapsista melkein puolet on keskusteluissamme tuonut ilmi, että heitä rankaistaan fyysisesti. Perussa lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttuminen on kuitenkin vaikeaa. Ilmoituksen tekeminen viranomaisille vaatii kollegoiltani saamani tiedon mukaan silminnäkijähavainnon, mikä tekee asiaan puuttumisen lähes mahdottomaksi.

Cuna Nazarethiin tulevilla lapsilla on usein myös puutteita terveydenhuollossa. Sosiaalityöntekijän alkuhaastattelussa vanhemmat esittävät lastensa ns. neuvolaseurantakortin, johon merkitään myös rokotukset. Monelta lapsista puuttuu tarvittavat rokotukset, tai jokin annos rokotetta on jäänyt antamatta. Äideille annetaan tiukka palaute siitä, että rokotukset on saatettava ajan tasalle, jotta lapsen sairastuminen ehkäistävissä oleviin sairauksiin voitaisiin välttää. Terveysasemilla rokotuttaminen on maksutonta, tai maksu on vain nimellinen. Siitä huolimatta usean lapsen rokotusten saaminen viivästyy. Kyse ei kuitenkaan ole aina lasten vanhempien välinpitämättömyydestä, vaan matalan koulutustason aiheuttamasta vaikeudesta hoitaa tällaisia asioita. Lasten vanhemmat ovat tyypillisesti käyneet vain joitain vuosia perusopetuksesta. Koulutuksen puute näkyykin paitsi tiedollisina aukkoina, ennen kaikkea vaikeuksina hoitaa arkielämään ja lastenkasvatukseen liittyviä käytännön asioita. Monille äideille lasten rokotuttaminen sairauksia vastaan ja heidän täysipainoisesta ravinnosta sekä säännöllisestä päivärytmistä huolehtiminen ovat asioita, joissa he tarvitsevat Cunan työntekijöiden neuvoja.

Cuna Nazarethissa sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluu vanhempien ohjaus ja neuvonta erilaisissa elämäntilanteissa. Sosiaalityöntekijän lisäksi vanhemmilla on mahdollisuus tavata psykologia ja keskustella kasvatukseen tai omaan elämäntilanteeseen liittyvistä ongelmista. Lisäksi vanhemmille järjestetään säännöllisesti luentoja ja työpajoja, joihin heidän edellytetään osallistuvan. Nyt syksyllä (siis Suomen keväällä) järjestetyn luentotilaisuuden aiheena olivat tasapainoinen ruokavalio ja perussairaanhoidon piiriin hakeutuminen. Lisäksi vanhemmille kerrottiin erilaisista mahdollisuuksista saattaa kesken jäänyt peruskoulu loppuun ja heille tarjottiin jopa edullista mahdollisuutta englannin kielen opiskeluun. Innostus kaikkiin päivän teemoihin oli osanottajien keskuudessa suurta ja keskustelu kävi vilkkaana. Nyt tulevana viikonloppuna Cuna Nazarethin psykologi pitää vanhemmille työpajan lapsen itsetunnon tukemisesta sekä häiriökäyttäytymiseen puuttumisesta. Koulutuspäivien teemat pyritään valitsemaan ajankohtaisista aiheista ja ilmenevien tarpeiden mukaan.

Cuna Nazarethiin tulevilla uusilla lapsilla onkin elinolosuhteidensa vuoksi edessään melkoinen sopeutuminen, ennen kuin päiväkotielämä lähtee sujumaan mutkattomasti. Päiväkodin aloittaessaan joidenkin lasten elämästä puuttuvat vielä täysin säännölliset rytmit ja aikataulut. Lapset ovat aamuisin unisia ja torkahtelisivat mielellään kesken aktiviteettien. Samoin ruokailutilanteet ovat joillekin lapsille vaikeita, sillä he eivät kodeissaan ole tottuneet syömään tiettyyn aikaan ja kokonaisia annoksia. Monet äidit ruokkivat lapsiaan epäterveellisin välipaloin, minkä vuoksi lapset eivät ole tottuneet syömään terveellisempiä ruokia. Cuna Nazarethissa lasten ruokalistat suunnittelee ravitsemisterapeutti, joka huolehtii siitä, että ateriat ovat ravitsemuksellisesti täysipainoisia. Cunassa pidetään tiukasti kiinni siitä, että lautanen on syötävä tyhjäksi, sillä lasten seuraava täyspainoinen ateria saattaa olla vasta seuraavan päivän lounas. Myös lasten unirytmistä huolehditaan ja kaikki lapset nukkuvatkin joka päivä tuhdit parin tunnin päiväunet. Uusille päiväkodin lapsille myös leikkitilanteet voivat olla haastavia, sillä lapset kasvavat usein virikkeettömissä kodeissa, joissa mahdollisuuksia leikkiin on niukasti. Leikkimisen sääntöjä harjoitellaankin ahkerasti lasten keskuudessa, joskin tiuhaan tarvitaan myös aikuisesta välienselvittelijää. Yhteisten sääntöjen ja arvojen opetteleminen on osa myös päivittäistä opetusta. Jokainen työviikko alkaa maanantaisin kaikkien lasten ja opetushenkilökunnan yhteisellä aamunavauksella, jossa lapsia kasvatetaan laulujen ja leikkien avulla kunnioittamaan paitsi vanhempiaan, opettajiaan ja päiväkotikavereitaan, myös jumalaa ja isänmaataan Perua.  

Tätä kirjoittaessani olemme jo toukokuussa, ja uudetkin lapset ovat ehtineet käydä päiväkotia jo muutaman kuukauden ajan. On ollut ilo seurata, miten vaikeista elinolosuhteista tulevat lapset ovat löytäneet paikkansa päiväkodin arjessa. Alku on toki ollut hankalaa, mutta vähitellen lapset ovat omaksuneet päiväkodin rytmin. Lapset näyttävät päällepäin paremmin voivilta, he ovat saaneet uusia kavereita ja opiskelevat innokkaasti uusia asioita opettajiensa johdolla. Aamuisin ja iltapäivisin ulkoiluaikaan piha täyttyykin iloisen hälinän ja naurun säestämistä lasten leikeistä. 

Oppilaaksi Cuna Nazarethiin!

Saapuessani Cuna Nazarethiin käynnistymässä oli juuri uusi lukukausi parin kuukauden kesätauon jälkeen. Lukukauden alkaessa lapset palaavat luokkiin ja pois jääneiden lasten tilalle valitaan jälleen uusia. Sosiaalityöntekijä Carmen vastaa molempien päiväkotien lapsivalinnoista ja siksi hän onkin varannut koko helmi- ja maaliskuun tähän sisäänottoprosessiin. Carmen työskentelee Cuna Centralissa yhden päivän viikossa ja Cuna Delicias de Villassa puoli päivää viikossa. Muina aikoina sosiaalityöntekijää ei ole mahdollista tavata. Carmenin aloittaessa vastaanottoaikansa oven ulkopuolella onkin aina jo pitkä jono lasten vanhempia, jotka ovat tulleet jo aikaisin paikalle sosiaalityöntekijän vastaanotolle päästäkseen. Carmen jakaa vanhemmille vuoronumerot ja niitä, joille numeroita ei riitä, hän kehottaa palaamaan seuraavalla kerralla.

Cuna Nazarethin periaatteiden mukaisesti sisäänottoprosessin tarkoituksena on, että päiväkotipaikkaa hakevien joukosta löytyisivät ne perheet jotka ovat eniten hoitopaikan tarpeessa. Alkujaan Cuna Nazareth vastasi pääasiassa työssäkäyvien vanhempien lapsista, jotka olisivat muutoin vanhempiensa työpäivän ajan yksin kotiin suljettuina. Tänäkin päivänä Cuna Nazareth toimii juuri työssäkäyvien perheiden tukemiseksi. Päiväkodista lapsilleen hoitopaikkaa hakevien vanhempien odotetaan käyvän töissä tai ainakin hakevan aktiivisesti työtä. Lasten vanhemmat työskentelevät joko itsenäisesti tai työnantajansa palveluksessa, mutta yhteistä heille on työskenteleminen minimipalkalla (560 solea/n. 150 euroa kuukaudessa) tai jopa paljon sen alittavalla palkalla. Tavallista on, että lapselleen hoitopaikkaa hakevat vanhemmat tienaavat noin 300 solea (n. 80 euroa) kuukaudessa. Jotkut vanhemmista myyvät työkseen elintarvikkeita kadulla tai markkina-alueilla, toiset taas työskentelevät tehtaissa. Monet äidit ovat kotiapulaisina varakkaampien perulaisten kodeissa. Vanhempien työajat ovat vaihtelevia, usein palkkaa vastaan on työskenneltävä aamusta aina iltamyöhään saakka. Suuri osa hakijoista on yksinhuoltajaäitejä, joilla ei ole paikkaa, johon lapsensa jättää työpäivän ajaksi. Vaihtoehtoina näillä äideillä on joko jättää lapsi yksi kotiin tai ottaa tämä mukaan työpaikalle. Useampilapsisissa perheissä tavallista on, että äiti hakee perheen leikki-ikäiselle lapselle hoitopaikkaa, vauvan kun voi kantaa vielä työpäivän aikana selässäkin!

Carmen on jaksottanut hakuprosessin siten, että kutakin lapselleen päiväkodista paikkaa hakevaa vanhempaa haastatellaan kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla Carmen kirjoittaa vanhempien perustiedot siististi ruutuvihkoon. Hän kertoo vanhemmille arviointia varten tarvittavista asiakirjoista (lapsen syntymätodistus, rokotuskortti, sairasvakuutuskortti, vanhemman työssäolotodistus sekä kartta siitä, miten perheen kotiin tullaan) sekä päiväkodin toimintaperiaatteista ja vanhemmille asetetuista velvoitteista. Korvauksena päivähoidosta vanhemmat maksavat päivähoidosta neljän solen (noin euron) suuruisen päivämaksun. Jos vanhempien tilanne on erityisen vaikea, maksusta voi saada vapautuksen. Maksuvapautuksen saaneiden vanhempien ei kuitenkaan sovi hiiskua asiasta toisten lasten vanhemmille, sillä muutoin vapautuksen pyytäjiä tulisi liikaa. Maksua vastaan vanhemmat saavat lapselleen päivähoidon sekä täysipainoiset ateriat (aamupala, lounas ja välipala). Lisäksi päiväkodissa on käytettävissä psykologin palvelut ja pari kertaa viikossa käy tanssinopettaja.

Päivämaksun lisäksi vanhemmilta odotetaan osallistumista päiväkodin toimintaan. Heille annetaan lista tarvikkeista, jotka heidän tulee ostaa päiväkodin lasten yhteiseen käyttöön, mm. kyniä, vihkoja, värejä ym. askartelutarvikkeita. Heidän tulee myös kahdesti vuodessa osallistua päiväkodin kunnossapitoon esimerkiksi siivoamalla tai maalaamalla päiväkodin tiloja. Erityisen tärkeää on, että vanhemmat sitoutuvat päiväkodin rytmiin ja toimintatapoihin. Lapset on tuotava päiväkotiin klo 7.50-8.10 välisenä aikana, myöhemmin tuotavia lapsia ei enää oteta sisälle. Vastaavasti lapset on haettava päiväkodista viiteen mennessä, myöhästymisestä rangaistuksena lasta ei voi seuraavana päivänä tuoda hoitoon. Vanhempien odotetaan tuovan lapset päiväkotiin puhtaina ja kammattuina. Päiväkodin periaatteena on, että köyhyys ei tarkoita hygienian laiminlyömistä. Lapsen voi tuoda päiväkotiin rikkinäisissä vaatteissa, mutta ei likaisissa. Vanhempien tulee jo hakuvaiheessa hyväksyä nämä asetetut ehdot, työntekijöiden kokemuksen mukaan muutoin on ongelmia odotettavissa jatkossa. Seurauksena sääntöjen laiminlyömisestä lapsi voi menettää päiväkotipaikan.

Toinen tapaaminen on prosessin mukaisesti kotikäynti perheen luokse. Näitä kotikäyntejä olen tehnyt lähinnä lastentarhanopettaja Livian kanssa, sillä Carmenilla ei työpäiviensä puitteissa ole aikaa tehdä kaikkia kotikäyntejä. Kotikäynnin tarkoituksena on kartoittaa, minkälaisissa olosuhteissa perhe asuu. Parin kuukauden aikana olenkin päässyt mukaan lukuisille kotikäynneille, joita olemme tehneet niin Chorrilloksen keskustassa kuin ympäröivillä hiekkarinteilläkin. Kulkuvälineinä olemme käyttäneet niin pikkubusseja eli combeja, takseja kuin mototaksejakin. Ylhäällä rinteillä sijaitseviin koteihin ei pääse millään kulkuneuvolla, ainoastaan jalkaisin. Ennen jokaista kotikäyntiä päiväkodin työntekijät ovatkin jaksaneet muistuttaa minua varaamaan mukaan kunnon kengät, vettä ja hatun. Kaikille niille on aina ollut käyttöä, sillä paahtavan kuumassa auringossa patikoiminen asuntoja etsiessä on suomalaiseen ilmastoon tottuneelle aikamoisen rankkaa. Koteja etsitään joskus pitkänkin aikaa, sillä osoitemerkinnät ovat hyvin vaihtelevia ja puutteellisia. Oman haasteensa kotikäynneille antaa myös se, että niistä ei ilmoiteta perheille etukäteen. Usein käykin niin, että pitkällisen matkustamisen ja etsinnän jälkeen kotoa ei löydykään ketään, sillä vanhemmat ovat päiväsaikaan töissä. Tätä käytäntöä ihmetellessäni minulle on kerrottu, että jos perheille ilmoitettaisiin kotikäynneistä, he riisuisivat kotinsa mukavuuksista. Näin ulkopuolisena katsoessa tämä tuntuu vähän hassulta, sillä on vaikea nähdä miten radion tai TV:n piilottaminen vaikuttaisi muutoin kurjissa oloissa elävän perheen kokonaistilanteeseen!

Perheiden kodeissa onkin melkoisia eroja. Chorrilloksen keskustassa asuvat perheet ovat tavallisesti vuokranneet asuntonsa, joka on tyypillisesti yksi pieni huone. Huoneessa voi vanhempien ja lasten lisäksi asua esimerkiksi jommankumman vanhemman sisaruksia tai äiti. Chorrilloksessa asuvilla perheillä on käytössään sähkö ja vesi ja kodit ovat melko hyvistä materiaaleista valmistettuja Tilaa kodeissa on kuitenkin hyvin niukasti. Tyypillistä on, että sänkyjä jaetaan useamman ihmisen kesken ja yhdessä sängyssä voi tilan puutteen vuoksi nukkua kolmekin ihmistä. Usein rakennuksen tiloissa asuu muitakin perheitä ja perheet jakavat yhteisen keittiön ja WC:n.

Chorrilloksen ympäristössä asuvilla perheillä tilanne on kuitenkin usein vielä kriittisempi johtuen ympäröivistä olosuhteista. Ylhäällä hiekkarinteillä asuvien perheiden kulkuyhteydet ovat vaikeat, ylös rinteille ei aina ole tietä ja monesti nousu ylös hiekkarinnettä voi olla niin jyrkkä, että liikkuminen kotiin ja sieltä pois on vaikeaa. Paikallishallinto on rakennuttanut osalle alueista portaita helpottamaan ihmisten liikkumista, mikä on auttanut useiden perheiden tilannetta. Jotkut kodeista on rakennettu vaarallisen oloisesti rinteeseen ja talojen sortumisvaara onkin ilmeinen. Kodit on tavallisesti rakennettu puulevystä ja laudoista, kattona on aaltopeltiä tai pressu. Paljaiden ikkunoiden suojana on muovi tai verho, aina ei sitäkään. Kriittisimmissä kodeissa on maalattia. Asunnot ovat monesti omia tai jonkun sukulaisen omistamia. Myös näissä asunnoissa asutaan tiiviisti, mutta niissä voi olla useampikin huone. WC on tavallisesti asumuksen ulkopuolella ja useamman kotitalouden yhteiskäytössä. Suurimman ongelman muodostaa kuitenkin veden puute ja viemäröintiongelmat. Ylös rinteille ei ulotu juokseva vesi, vaan vesi on ostettava ja kannettava ylös asumuksiin. Kotitalouksien jätevedet taas heitetään kodeista suoraan kaduille. Hiekalla muhivat jätevedet muodostavat paitsi hajuhaittoja, myös terveysriskin, sillä jätevedet houkuttelevat sairauksia levittäviä kärpäsiä.

Kotikäyntien jälkeen vanhemmat tulevat vielä kerran toimistolle, jolloin he toimittavat viimeisetkin pyydetyt asiakirjat, allekirjoittavat sopimuksen päivähoidosta ja saavat kirjallisen asiakirjan siitä, että lapsi on hyväksytty päivähoitoon. Koska kotikäyntiaikoja on usein vaikea organisoida, tämä viimeinen käynti kuitenkin monesti viivästyy ja vanhemmat saattavat käydä useitakin kertoja vastaanotolla ennen hyväksymisasiakirjan saamista. Jotkut perheet kertovat odottaneensa kotikäyntiä kuukaudenkin ja ovat helpottuneita saadessaan asiansa eteenpäin.

Suurin osa Cuna Nazarethista lapselleen paikkaa hakevista perheistä tulee niin vaikeista tilanteista, että lapsi hyväksytään päiväkotiin. Käytännössä sisäänottoprosessi jatkuu niin kauan, että kaikki vapaana olevat paikat on täytetty. Nyt paikat alkavat vähitellen täyttyä ja joihinkin ryhmiin on ollut paljon enemmän kysyntää kuin paikkoja. Cuna Delicias de Villassa 1-vuotiaiden lasten ryhmään on ollut tänä vuonna paljon kysyntää, kun taas 5-vuotiaiden lasten ryhmään on ollut niin vähän kyselyitä, että sitä ei perusteta lainkaan. Sen sijaan Delicias de Villassa laajennetaan nyt 1-vuotiaiden lasten ryhmää. Huhtikuun tullessa Cuna Nazarethin päiväkodit alkavat varmastikin jo pullistella ja molemmat päiväkodit toiminevat täydellä lapsimäärällä!

Vapaaehtoistyöni lähtökohtia

Tämä blogi on odottanut perustamistaan jo useamman viikon ajan ennen ensimmäisen tekstin putkahtamista maailmaan. Blogin odottaessa syntymistään, olen minä kuitenkin ehtinyt olla Limassa jo parisen kuukautta ja vapaaehtoistyöpaikassanikin on kulunut jo kuuden viikon päivät. Tänä aikana olen totutellut suurkaupungin elämänrytmiin ja opetellut erilaisia survival-taitoja, esimerkiksi jalankulkijana liikenteen seassa liikkumista, ruokamyrkytyksen välttämistä sekä itseni ilmaisua espanjan kielellä, joka ei tänne saapuessani ollut kovinkaan sujuvaa. Eikä se suju ihan ongelmitta vieläkään.

Mutta miten siis päädyin Limaan vapaaehtoistyöhön? Tarinalla on pidemmät juuret, sillä kiinnostus ulkomailla työskentelyyn ja erityisesti latinalaiseen Amerikkaan oli kytenyt mielessäni jo koko aikuisikäni. Samalla kun ikävuodet kertyivät salakavalasti lähemmäs kolmeakymmentä, aloin kaivata myös irtiottoa työelämästä. Puolihuolimattomasti juttelin suunnitelmistani myös ystävilleni, mutta ajatus lähtemisestä tuntui tuolloin vielä aika abstraktilta. Yhtenä ylityölauantaina sähköpostiini kuitenkin tupsahti ystäväni minulle välittämä viesti: “ETVO hakee vapaaehtoista lastensuojelutyöhön Peruun“. Printattu sähköpostiviesti kuljeskeli laukun pohjalla viikonlopun yli ja seuraavan viikon alussa otinkin jo yhteyttä Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepaan lisätietojen saamiseksi. Sain kuulla, että kyseiseen paikkaan ei ollut löytynyt sopivaa hakijaa varsinaisessa valintaviikonlopussa ja että nyt haettiin vapaaehtoista Etelän vapaaehtoisohjelma ETVO:on ns. jälkihaulla. Ja vielä kiireisellä aikataululla. Viikkoa myöhemmin huomasin istuvani jo haastattelussa ja tulleeni valituksi! Varsinainen lähtö tapahtui kuitenkin vasta reilua vuotta myöhemmin, sillä päädyin mielenkiintoisen työtilaisuuden vuoksi lykkäämään lähtöäni. Vuoden aikana ehdin suunnitella lähtöä yhdessä mieheni kanssa, vakuutella epäuskoisia ystäviä ja perheenjäseniä, käydä sähköpostikeskusteluja vähän sinne sun tänne, osallistua espanjan kielen keskustelukurssille, tehdä erinäisiä käytännön järjestelyitä ja hakea lisää virkavapaata. Joulukuussa lensimme mieheni kanssa yli Atlantin ja kuuden viikon Kolumbia-Ecuador-Peru -tourneen jälkeen saavuimme tammikuun lopulla helteiseen Limaan.

Ensimmäinen viikko Limassa kului käytännön asioita hoitaessa ja yleisessä orientoitumisessa, mutta jo toisella viikolla pääsin tutustumaan uuden vapaaehtoistyöpaikkani, Fundación Cuna Nazarethin, arkeen. Vastaanotto päiväkodissa oli kerrassaan lämmin ja ensimmäisinä työpäivinä minua tutustutettiin päiväkodin työntekijöihin, tiloihin sekä historiaan. Päiväkodin johtaja Margarita on työskennellyt päiväkodissa jo muutaman vuosikymmenen ajan, ja hän kertoikin mielellään päiväkodin historiasta. Fundaciòn Cuna Nazareth on toiminut Chorrilloksen kaupunginosassa 48 vuoden ajan. Näinä vuosina hoitopaikan ovat päiväkodista löytäneet jo tuhannet Chorriloksessa ja ympärysalueilla asuvat köyhien perheiden lapset. Viimeisen vuosikymmenen aikana toiminta laajentui ja Chorrilloksen lähialueille perustettiin kaksi uutta päiväkotia, joista Santa Teresa de Villassa sijaitseva päiväkoti kuitenkin tuhoutui toimintakelvottomaksi vuoden 2007 maanjäristyksessä. Nyt siis Chorrilloksen keskustassa sijaitsevassa keskuspäiväkodissa on paikka noin sadalle lapselle ja syrjäisemmässä Delicias de Villan päiväkodissa noin viidellekymmenelle lapselle. Päiväkotien puitteet ovat karuhkot, ainakin pohjoismaisin silmin tarkasteltuna. Ruuhkaisen Chorrilloksen keskustassa sijaitsevan Cuna Centralin päiväkodin tilat ovat lapsimäärään nähden riittävät, luokissa on liikkumatilaa ja pihalla runsaasti tilaa juosta ja leikkiä. Ylhäällä Liman hiekkarinteillä sijaitsevan Delicias de Villan kaupunginosan päiväkodissa taas olosuhteet ovat heikommat. Päiväkodin tilat ovat ahtaammat ja pihalla on vähemmän tilaa leikkiin. Vaikeaksi tilanteen tekee kuitenkin aurinko, joka paistaa lasten leikkipaikalle koko päivän ja porottaa läpi aaltopeltikattojen kuumentaen luokkahuoneita melkoisesti. Molemmissa päiväkodeissa on kuitenkin nähty vaivaa ja tehty tiloista lapsille mukavammat iloisin värein ja seinille ripustetuin kuvin.

Cuna Nazarethin päiväkodit on tarkoitettu 1-5-vuotiaille lapsille. Alle 2-vuotiaat lapset ovat ns. Cunan, eli pienten puolella. Cuna Centralin pienten puolella on paikka noin viidelletoista 1-vuotiaalle ja  kahdellekymmenelleviidelle 2-vuotiaalle. Kumpaakin ikävuotta kohden on yksi opettaja ja yksi avustaja. Isompien, 3-5-vuotiaiden lasten puolella eli Jardinissa on kussakin ikäryhmässä noin 25 lasta. Lapsiryhmää kohden on Cunan tavoin yksi opettaja ja yksi avustaja. Delicias de Villan päiväkodissa lapsia ja opettajia on vastaavasti samassa suhteessa vähemmän. Osa opettajista on Cuna Nazarethin palkkalistoilla, osa taas paikallishallinnon (Municipalin) palkkaamia. Paikallishallinnon palkkaamat opettajat poistuvat työpaikalta pian lounaan jälkeen, jolloin lapsikatras jää Cuna Nazarethin muiden opettajien ja harjoittelijoiden vastuulle. Kuten arvata saattaa, varsinkin iltapäivisin hulina päiväkodeissa on melkoinen ja aikuisten kädet eivät kaikkialle ylety! Päiväkodeissa on kuitenkin tarkat rutiinit ja työntekijät ovat tottuneet kaitsemaan suurta lapsilaumaa. Kuri päiväkodissa on tiukka ja lasten odotetaan noudattavan yhteisiä sääntöjä.

Cuna Nazarethin opettajilla on vahva ammattiylpeys ja he kokevat lasten kanssa työskentelyn kunnia-asiana. Jotkut opettajista ovat itsekin aikanaan olleet Cuna Nazarethin kasvatteja. He ovat sitoutuneita lasten kanssa työskentelyyn ja mielissään saadessaan työskennellä entisessä päiväkodissaan. Viime kuukausina Cuna Nazarethin henkilökuntaa on kuitenkin painanut opettajien nimityksiin liittyvä kiista. Päiväkodissa on ollut avoin opettajan paikka, josta kolme Cunan opettajaa ovat olleet kiinnostuneita. Cuna Nazarethissa katsotaan yhden opettajista käyttäneen henkilökohtaisia suhteitaan ja korruptoitunutta paikallishallintoa hyväkseen ja saadakseen viran päiväkodista. Toimintamalli ei Perussa varmastikaan ole ennen kuulumaton, mutta Cuna Nazarethin työntekijät ovat surullisia ja pettyneitä huomatessaan yhden työntekijöistään käyttävän järjestelmää edukseen. Cuna Nazarethin hallinnosta vastaavat työntekijät tekevät päiväkodin lakimiehen avustuksella parhaansa nimitysasian muuttamiseksi, mutta kokevat olevansa tilanteessa voimattomia.

Puolen vuoden vapaaehtoisjaksolla pääasiallisena tehtävänäni on työskennellä päiväkodin sosiaalityöntekijän, Carmenin kanssa päiväkodin sosiaalipalveluissa. Lisäksi tehtävänäni on kirjoittaa kummimateriaalia Cuna Nazarethin suomalaisille kummeille, ja tuota kummimateriaalina käytettävää tekstiä kirjoitan siis jatkossa tähän blogiin. Viime viikkojen aikana olen työskennellyt jonkun verran myös päiväkodin puolella lasten parissa, joten siitäkin varmasti jossain vaiheessa kirjoittelen enemmän!